23.5.2015

Ylen ontuva vastatoimi

Median skandaalijuttujen elinkaari noudattaa usein seuraavaa totuttua rataa: Uutinen, sitten muihin medioihin näkökulmaltaan sellaisenaan lainattu referaatti, uutisen löytäneen median aiheesta tekemä jatkojuttu, muiden medioiden omat seurantajutut ja lopuksi jonkin kolmannen uutisvälineen juttu uusine näkökulmineen ja muualta puuttuvine lisätietoineen. Koko herkullinen aihe saattaa kuivua tuohon jälkimmäiseen. Tarkistaminenhan on pilannut monta hyvää uutista – nykyisin yhä useammin julkaisemisen jälkeen.

Yle päätti lopulta pelastaa seksiviestejä lähetelleen Toimi Kankaanniemen (ps) tuota vanhaa kaavaa toistaen. Se piti pahimman mediahälyn laannuttua parin päivän ajan etusivullaan ja samalla politiikan pääuutisenaan juttua otsikolla ”Astuiko Toimi Kankaanniemi naisten virittämään ansaan?

Aiheesta oli tehty myös toinen Kankaanniemeä myötäkarvaan silittävä juttu. Siihen oli haastateltu Vasemmistoliiton Anna Kontulaa. Hänen viimeiseksi kommentikseen oli leikattu seuraavaa: ”Tapahtumaan liittyy vähintäänkin epäily seksuaalisesta häirinnästä, ja jos näin käy poliittisen päättäjän kohdalla, julkisuuskynnys selvästi ylittyy, Anna Kontula toteaa.

Juttu oli pikkunäppärästi päätetty kohtaan, jossa Kankaanniemen suurimmaksi virheeksi jää uutiskynnyksen ylittäminen, ei se, mitä hän harrasti.

Tuoreimman jutun otsikko ja ingressi sekä leipäteksti antavat ymmärtää, että Kankaanniemi olisi katalasti houkuteltu hunajapurkille ja otettu kiinni – kenties viaton ja viattomuudessaan varomaton mies. Jutun mukaan ”Yleisradion haltuunsa saama kuvakaappaus huhtikuun 22. päivältä 2015 herättää kysymyksen siitä, ovatko jotkut naiset yrittäneet lietsoa Kankaanniemeä seksistissävyiseen viestinvaihtoon.”

Eihän se noin mennyt edes Ylen itsensä julkaisemien kuvankaappausten mukaan. Naiset olivat vain suunnitelleet ottavansa Kankaanniemen rysän päältä kiinni, koska he olivat pitäneet miehen aiempaa viestittelyä sopimattomana. Mitään lietsomista ei oltu enää tarvittu.

Jos tässä tapaus Kankaanniemessä on enää mitään mielenkiintoista, se liittyy Ylen tekemään valkopesuun, jossa aineistoa käsiteltiin tarkoitushakuisesti ja johon Yle käytti poikkeuksellisen runsaasti julkisuusvoimansa. Tämä ei ole tapahtunut ilman uutistoimituksen ylimmän esimiesportaan siunausta.

14.5.2015

Kolhoosi ei konkurssiin kaadu

Yrittäjät perustelevat palkansaajia suurempia ansioitaan usein sillä, että paksumpi lompakko on korvausta hänen ottamastaan riskistä. Yrittäjä voi menettää konkurssissa jopa kaiken omaisuutensa ja työpanoksensa.

Riski kuitenkin hyväksytään yrittäjien parissa ja sitä pidetään yritystoiminnan yhtenä keskeisenä tunnusmerkkinä. Kuntien ja valtion omistamien liikelaitosten ja yhtiöiden toimintaa yksityisten yritysten kanssa edes osin samoilla markkinoilla on paheksuttu usein juuri konkurssisuojalla. Tätä puhetta kuulee silloin, kun julkista sektoria vaaditaan purettavaksi ja liikelaitoksia ja firmoja yksityistettäviksi.

Julkisen sektorin purkutalkoot tulisi nyt ainakin johdonmukaisuudesta ulottaa myös maatiloihin. Keinoja riittäisi: Valtio voisi luopua investointituista, joilla katetaan esimerkiksi navetoiden rakennuskustannuksista puolet tai enemmänkin. Myös kansallisista tuista olisi helppo luopua, samoin mittavista verotuista, joita myönnetään niin paljon, ettei satojen miljoonien verohelpotuksia kehdata enää edes tilastoida.

Viljelijöiden ansioista vain 34 % tulee markkinatuloista, muu on veronmaksajien rahaa. Näiden Euroopan avokätisimpien maataloustukien avulla viljelijäperheiden mediaanitulot on nostettu Suomen suurimmiksi ohi tavanomaisten yrittäjien. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että viljelijöiden työaika on kaikkein lyhyin ja heillä on veronmaksajien kustantamana samanlainen sosiaaliturva ja vuosiloma kuin palkansaajilla. Noista kahdesta jälkimmäisestä huolehtii viljelijän oma Kela eli pääasiassa julkisrahoitteinen Mela. Myöskään konkurssiriskiä ei sattuneista syistä ole kuin periaatteessa.

Rakennusalan yrityksistä, joita on 42 000, katosi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 konkurssin kautta noin 1,6 %. Teollisuusyrityksiä on noin 21 000 ja niistä hävisi 1,5 %. Kuljetus- ja varastointialan yrityksistä konkurssi vei 1,1 % ja informaatio- ja viestintäalan yrityksistä joka sadannen.

Tuoreimpien eli vuoden 2012 tilastojen mukaan noin 18 000 eri kotieläintilasta 0,06 % eli runsaat puoli promillea, siis 12 maatilaa, koki konkurssin. Kasvinviljelyssä riski on vielä pienempi: runsaasta 40 000 tilasta 14 eli 0,3 promillea onnistui jollakin keinolla menemään konkurssiin. Maataloudessa yrittäjäriski konkursseina katsoen luetaan promillen osina, oikeassa yritystoiminnassa prosentteina yrityskannasta.

Tuon kaiken tukemisen ja sitä seuraavan aidon kilpailun puuttumisen ja siis riskittömyyden kiihkeinkin markkinauskovainen voisi hyväksyä ainakin jos tuloksena syntyisi vastaava ulkoisvaikutus eli puhdas ja kohtuuhintainen ruoka sekä edullinen raaka-aine elintarviketeollisuuden käyttöön. On käynyt aivan päinvastoin: Suomessa on maksettu koko Euroopan kovimpia tuottajahintoja ja ne ovat sitten kertautuneet niin, että kaupan kassalla ruoka on lähes Euroopan kalleinta. Päälle on luettava vielä se, minkä kuluttaja maksaa maataloustukina verojen kautta. Lisäksi Suomessa käytetään satokiloa kohden jopa enemmän torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa tai varsinkin Baltian maissa.

9.5.2015

Viljelijän työpäivä kahdeksantuntiseksi

Hallitustunnustelija Juha Sipilä on halunnut lisätä suomalaisten vuosityöaikaa sadalla tunnilla.

Ehdotus koskee varmaan maanviljelijöitäkin, joiden vuosityöaika on Suomen lyhyin. Jopa kaikkein työläimmällä tuotantosuunnalla maidontuotannossa työpäivä on vain 6,5 tunnin mittainen 225 päivälle jaettuna. Vuosityöaikaa maitotilalliselle kertyy noin 1450 tuntia, kasvinviljelyssä luonnollisesti tätäkin vähemmän.

Tuloihin lyhyt työaika ei ole vaikuttanut: viljelijäperheen mediaanitulo on Suomen korkein. Tukien osuus tuloista on 66 %.

Valtiontalouden kannalta paras tapa lisätä viljelijäväestön työaikaa olisi vähentää maatalouslomitusta. Yhden yrittäjäpariskunnan tilalla käy lomittaja lähes joka toisena työpäivänä. Tämä selittää, miksi noin 15 000 kotieläintilalle tarvitaan 10 000 lomittajaa. Tästä veronmaksajien lähes täysin rahoittamasta lomittajien armeijasta noin 6000 on vakituisessa työsuhteessa olevia.

23.4.2015

Kahvakiekkoa Sipilän sääntökirjalla

Pääministerikanditaatti Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan eri keskusjärjestöille antamistaan ”kysymyksistä”:
"Olen tavannut myös SAK:n, Akavan, STTK:n, EK:n, Suomen Yrittäjien ja Kuntatyönantajien edustajat.

Näiden järjestöjen kahdenkeskisissä tapaamisissa olen esittänyt jatkovalmisteltaviksi seuraavat kysymykset:

1.Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 %:n tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?

2.Millä keinoilla voimme madaltaa työllistämisen kynnystä?

3.Millä keinoilla saamme työttömyyden hoitamiseen käytettävät määrärahat aktivoivampaan käyttöön?"
Mikään kysymyslistahan tuo ei ole, vaan kysymyksenasettelussa rajataan keinot ja annetaan osa vastauksista edeltä.

Aivan pintapuolin katsoen se, mitä Sipilä näyttää tavoittelevan, kuulostaa toki kannatettavalta. Olisihan se hyvä, että tuottavuus ja kilpailukyky saataisiin nousuun, työllistäminen helpottuisi ja rahaa käytettäisiin tehokkaammin.

Tuollaiset ilmitavoitteet ovat kuitenkin vain ohut savuverho, jonka taakse suojautua ja kätkeä ikävät asiat.

Sipilä tavoittelee listassaan suorastaan kuuta taivaalta ja asioita, joita ei tarvitse enempää ajaa. Esimerkiksi 5 %:n tuottavuushyppy ei ole tosielämässä mahdollinen asia. Tuottavuushyppyyn on kuitenkin leivottu sisään usean prosentin palkanalennukset määrittämättömällä, mutta ilmeisen kireällä aikataululla. Tuota keinoa edes työnantajapuolen Etla ei ole ollut kannattamassa.

Työllistämisen kynnys Suomessa ei ole kansainvälisesti korkea ja siis kilpailukyvyn tai työllisyyden este. Ongelmana on paremminkin ainakin yhden Sipilälle ilmeisen korkean ”kynnyksen” mataluus eli heikko irtisanomissuoja, joka vie työpaikkoja Suomesta aina, kun täkäläinen yritys fuusioituu jonkin ulkomaalaisen yrityksen kanssa tai ostetaan tytäryhtiöksi.

Aktivointia kaivatessaan Sipilä ei kaipaa työpaikkoja vaan keppiä sillä väärällä oletuksella, etteivät työpaikat työttömille kelpaisi.

Sipilä toi listallaan pöytään työnantajapuolen vanhat vaatimukset. Nyt hän tarjoaa tuota listaansa yhteiskuntasopimuksensa – mikä se sitten lieneekin – pohjapaperiksi.

Sopiminen alkaa yleensä osapuolten neuvotteluilla, eräänlaisella pelillä, jota meillä on totuttu käymään yhdessä hyväksytyin säännöin. Sipilä osoitti, että tämä ottelu pitäisi käydä toisen eli työnantajapuolen laatimin säännöin, eikä hän ole yksin tuomari vaan myös työnantajajoukkueen keskushyökkääjä, joka voi olla valmis puhaltamaan pelin poikki aina, kun palkansaajapuoli edes koskee kiekkoon. Ottelu on Sipilän sääntökirjan mukaan tarkoitus pelataan vain toiseen vaan ei yhteiseen maaliin.

Jos palkansaajapuoli lähtisi mukaan, näkisimme senkin, että ottelun väliajalla Sipilä ja työnantajapuoli antaisivat kaukalon laidalta haastatteluja esimerkiksi siitä, kuinka palkansaajapuoli ankeuttaa muuten niin kivaa matsia, kun ei suostu ottamaan maalivahtiaan pois. Tällainen maalivahti voisi olla esimerkiksi lakko-oikeus.

Sipilä ei olisi voinut aloittaa niin sanottuja tunnustelujaan enää huonommin. Se paljon tenhottamansa luottamus palkansaajien suuntaan katosi ennen alkuvihellystä. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovatkin kukin vuorollaan ilmoittaneet, etteivät lähde mukaan nyt nähdyin ehdoin. Työnantajapuoli on ollut Sipilän ulostulosta riemuissaan, kuinkas muuten. 

12.4.2015

Ostaisitko Yaran johtajilta käytetyn auton?

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK julkaisi 7.4. 2015 mediatiedotteen, jossa paheksuttiin peltolannoitteiden hintojen kohoamista. Aiheesta tekivät uutisen ainakin Yle ja Kansan Uutiset.

MTK:n mukaan lannoitteiden hinnat Suomessa ovat nousseet lähes 50 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan muualla EU:ssa hinnat ovat nousseet vain 10 - 20 prosenttia.

Hintojen nousun takana on käytännössä monopoliasemassa toimiva norjalainen lannoiteyhtiö Yara. Se pääsi asemansa ostettuaan Kemira GrowHown, jossa valtio käytti suurinta äänivaltaa noin kolmanneksen omistusosuudella.

Kansan Uutiset muistutti uutisessaan, että kokoomuslainen omistajaohjauksesta vastannut ministeri Jyri Häkämies oli kaupan takana ja myi valtion omistusosuuden KU:n mukaan pilkkahinnalla ja että ”Samalla [kauppasummalla] noin 200 miljoonalla Yara sai myös Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivosoikeudet, jotka arvioidaan fosforin ehtymisen takia miljardien arvoiseksi.”

Soklin niobista ei ollut mainintaa. Se ja fosfori yhdessä nostavat Soklin arvon miljardeissa laskien kaksinumeroiseksi. Jo myyntihetkellä vuonna 2007 GrowHown silloinen toimitusjohtaja arvioi pelkän fosfaatin arvoksi 13-14 miljardia euroa. Asiasta kertoi tuolloin Kauppalehti.

Soklia ei kuitenkaan oltu hinnoiteltu kaupassa edes yhden euron arvoiseksi. Jyri Häkämiehen ainakin muodollisesti tekemää kauppaa ja sitä kauppahintaa, jolla Soklin ja Siilinjäven malmivarat ja koko lannoiteteollisuutemme myytiin, voi pelkästään hämmästellä. Saadut rahat on lisäksi harkittu käytettäväksi Soklin rataan ja varmaan mihin tahansa, mitä Yara keksii vaatiakaan.

MTK ja Kepu kaksinaamaisina

Häkämies toimi ministerinä Matti Vanhasen hallituksessa ja tuskin toimi kaupassa päähallituspuolue Keskustan luvatta. Maatalousministerinä oli Keskustan Juha Korkeaoja ja elinkeinoministerinä niin ikään keskustalainen Mauri Pekkarinen. Korkeaoja vahvisti juuri GrowHow-kaupan alla lannoiteasetuksen, joka takasi Yaralle monopolin.

Pekkarinen taas on elinkeinoministerinä kehdannut huudella Soklin kaivoksen avaamisen perään kuin olisi kuullut hallituksensa emämunauksesta ensimmäistä kertaa ja samalla ei voisi ylimpänä vastuuviranomaisena tehdä asioille mitään. Tuollainenhan on pelkästään teatteria ja omien jälkien peittelyä.

MTK tuottajineen näyttelee sekin tiedotteessaan viatonta monopolifirman uhria. Harvempi muistaa tai haluaa muistaa, että järjestö kannatti GrowHown myyntiä Yaralle, eikä sen lehdessä Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistu kauppaa kritisoivia artikkeleita silloin kuin olisi pitänyt. Viittauksetkin GrowHown myyntiin poistettiin. MTK:n edellinen puheenjohtaja Esa Härmälä siirtyi kaupan edellä Euroopan lannoiteteollisuusyhdistys EFMA:n toimitusjohtajaksi ja samalla lannoitealan EU-lobbariksi, siis edustamaan myös Yaraa. Sitä, kuinka merkittävä kuiskaajan rooli Härmälällä on ollut vai onko ollut lainkaan, on tietenkin mahdotonta sanoa.

Keskustan ja MTK:n napanuora on vahvempi kuin SAK:n ja vasemmistopuolueiden tai vaikkapa kokoomuksen ja Suomen Yrittäjien.

Soklista uusi Talvivaara?

Toisin kuin Talvivaara, Sokli on malmio, jonka hyödyntämistä ei tarvitse laskea Talvivaaran tapaan kokeellisen tekniikan, pienien pitoisuuksien, huippuhintojen, keskustapoliitikkojen, rooliaan vaihtaneiden virkamiesten, joustavien ympäristövaatimusten ja suurten ympäristöriskien sekä Lontoon pörssistä aina Kainuun mökinmiehiin tarttuneen markkinauskon varaan.

Soklin malmi on merkittävästi rikkaampaa kuin Yaran toisesta eli Siilinjärven kaivoksesta louhima malmi, esiintymässä on runsaasti arvokasta ja harvinaista niobia ja malmia riittää vuosikymmeniksi. Lisäksi Soklista saatava fosfaatti ei sisällä nimeksikään haitallista kadmiumia kuten pohjoisafrikkalainen fosfori, jota käytetään Euroopassa ja joka on osaltaan nostanut peltojen raskasmetallipitoisuudet huolestuttavalle tasolle. Soklista saatava lannoite kelpaa pitoisuuksiensa puolesta vaikka luomuviljelyyn ja kelpaisi näin saastumisuhan alla oleville pelloille ja pitäisi ne viljelykäytössä. Lannoitteiden kysyntä tietenkin vain nousee väestönkasvun mukana ja uusiutumatonta fosforia voikin verrata luonnonvarana öljyyn.

Niobia, joka on teräksen lujuutta nostava seosaine ja jonka varaan kaivos aiottiin ensiksi perustaa, tarvitaan esimerkiksi sotatarviketeollisuudessa ja sitä pidetään niin sanottuna strategisena mineraalina. Maailmassa on vain kaksi niobikaivosta, joista toinen Kiinassa ja toinen Brasiliassa. Kolmas voisi olla Soklissa. Sitä Yara ei nimenomaan ole halunnut, vaan haki ja jostakin erikoisesta ja nähtävästi jopa lainvastaisesta syystä sai kaivosviranomaiselta Tukesilta luvan vain raudalle ja fosforille ja samalla oikeuden estää muidenkaan ottamasta Soklin niobia talteen.

Näyttää, ettei se ole aidosti halunnut myöskään fosforikaivosta, sillä muuten se olisi jo avattu suoranaisen ajanpeluun sijaan. Yara sen sijaan investoi Siilinjärven kaivokseen ja Ylen mukaan mahdollisesti Kanadaan – erääseen maailman vilja-aittaan - mutta haluaa nähdyn mukaan pitää Soklin hallussaan, sillä toisissa käsissä se olisi kilpaileva ja parempi lähde.

Mikäli Yara luopuu Soklin hyödyntämisestä Kanadan hyväksi, sen on vanhan ja uuden kaivoslain mukaan luovuttava kaivosluvasta tai siirrettävä se luvan saatuaan jollekin toiselle. Tässä yhteydessä viranomaisten eli valtion olisi valvottava, että myös niobi hyödynnetään kuten kaivoslaki itse asiassa vaatii ja että lupa annetaan sellaiselle, joka aidosti luo ne aina vain ilmassa roikkuvat 1600 työpaikkaa.

Yaran johtajille yli 10 vuoden vankeustuomiot?

Juuri samaan aikaan kuin Yara osti suomalaispäättäjiltä GrowHown pilkkahintaan ja sai Soklin huomenlahjana, se oli ostoksilla myös Venäjällä, Intiassa ja Libyassa. Kaikki ei mennyt ihan kuten piti, vaan seurauksena oli Norjan mittavin korruptio-oikeudenkäynti. Yle 15.1.2014:
”Norjalainen lannoitevalmistaja Yara on saanut 35 miljoonan euron sakot vuosia jatkuneesta lahjonnasta. Poliisin mukaan yhtiö maksoi säännöllisesti lahjuksia korkea-arvoisille hallitusten edustajille Intiassa ja Libyassa, kuten Libyan syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin öljyministerille sekä venäläisille yhteistyökumppaneille.

Yaran julkisessa lausunnossa kerrotaan, että yhtiö myöntää syyllisyytensä ja hyväksyy sakon. Lahjonta koskee vuosia 2004–2009.

Yara on maailman suurimpia lannoitevalmistajia. Se aloitti omat tutkimuksensa hämäristä rahansiirroista kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen useat Yaran johtohenkilöt joutuivat syytteisiin, mutta tuomioita ei jaeltu ja johtajat ovat edelleen Yarassa eri tehtävissä.

Poliisin mukaan kuitenkin lähiaikoina tehdään päätökset koskien yksittäisten henkilöiden syytteiden nostamisia. Tulilinjalla on entinen toimitusjohtaja Thorleif Enger, yksi Norjan talouselämän maineikkaimmista vaikuttajista, kertoo yleisradioyhtiö NRK.”
Norjalaisen uutissivuston The Nordic Pagen mukaan eräitä Yaran johtohenkilöitä odottaa jopa yli kymmenen vuoden vankeustuomiot. Uutinen 6.1.2015:
”The charges against [the top management in Yara]  date back to between 2004 and 2009 and have already resulted in the partly state-owned Yara paying a fine of 295 million NOK in January 2014. The fine was the largest ever of its kind in Norway. But Økokrim [ Norwegian National Authority for Investigation and Prosecution of Economic and Environmental Crime] believes the investigation has revealed that also four of its former managers, including former CEO Thorleif Enger, can be held personally responsible for the corruption.”
Lue myös:

GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi

25.3.2015

Yara luopumassa Soklista – alueen kaivoslupakin laiton?

Yle 24.3.2015 
”Norjalainen lannoitejätti Yara on vähemmistöosakkaana Arnaudin fosfaattikaivoshankkeessa Kanadassa. Yaran osuus on 38 prosenttia. Lähes miljardin euron hanke on saanut luvat Kanadan hallitukselta, ja sen kannattavuusarviointia tehdään parhaillaan.

Yaran viestintäjohtajan Bernhard Stormyrin mukaan Kanadan projekti on samanlaisessa vaiheessa kuin Sokli-projekti.

– Arnaud ja Sokli ovat jotenkin yhteydessä, koska fosfaattikaivoksen rakentaminen on miljardin euron investointi ja on suhteellisen epätodennäköistä, että Yara tekee kahta niin suurta investointia.
Päätökset elokuussa

Todennäköisin lopputulos on, että Yara arvioi kummankin projektin mahdollisuudet ja päätyy yhteen niistä, arvioi Stormyr. Kysymykseen siitä, onko oikein ymmärretty, että Yara tekee valinnan Arnaud tai Sokli eli Kanada vai Suomi, Yaran viestintäjohtaja Bernhard Stormyr vastaa:

– Tämä on todennäköisintä, kyllä.

Stormyr arvioi yhtiön tekevän päätöksiä elokuun puolivälissä. Stormyrin mukaan miljardin maksava Soklin kaivos työllistäisi pysyvästi 1 600 henkilöä.”
Kanada-vaihtoehto on hyvin todennäköinen, sillä Yaralla jo on Suomessa Siilinjärven kaivos. Mikäli Yara valitsee Kanadan, sen on haettava kaivoslupansa peruuttamista, koska se ei aio harjoittaa Soklin alueella kaivostoimintaa. Alue vapautuisi silloin kolmen vuoden kuluttua muiden mahdollisten hyödyntäjien käyttöön.

Todennäköisempi vaihtoehto on tietenkin siirtää lupa, eli myydä ilmaiseksi saamansa Soklin malmio. Myyntiaikeita voi tosin haitata aluksi se, että Soklin nykyinen kaivoslupa on huteralla pohjalla ja ostajaehdokas olisi todennäköisesti Yaran kilpailija.

Miten tahansa, Soklin vapautuessa renkaanpotkijoita riittäisi, sillä malmio on suunnattoman kokoinen, pitoisuudeltaan rikas, puhdas haitallisista raskasmetalleista, helposti louhittavissa ja sisältää fosfaattien lisäksi monia arvokkaita ja harvinaisia mineraaleja.  

Nykyinen kaivoslupa on laiton?

Lupaviranomainen Tukes on myöntänyt Soklille kaivosluvan vaikka hakemuksessa kuvattu toiminta ei ilmeisesti täytä vanhan ja uuden kaivoslain vaatimuksia. Vanhalla kaivoslailla on merkitystä sikäli, että lupahakemus on jätetty ja käsitelty sen mukaisesti.

Kyse on siitä, että louhinnassa ja hyödyntämisessä ei saa tuhlata kaivosmineraaleja ja esiintymän mahdollista tulevaa käyttöä sekä louhimistyötä ei saa vaarantaa tai vaikeuttaa nykyisellä toiminnalla.

Yara ei aikonut hakemuksen ja sittemmin saadun kaivosluvan mukaan hyödyntää malmion niobia, vaan pelkästään helposti kerättävät raudan ja fosfaattimalmit.

Teräksen seosaine niobi on hyvin arvokasta ja jalostettuna sen arvo vastaisi markkinatilanteesta ja hintasuhteista riippuen noin viidennestä Soklin jättimäisestä fosfaattiesiintymästä. Vielä hetki sitten Soklin kaivos suunniteltiin avattavaksi pelkän niobin varaan, asia josta kohistiin eduskuntaa ja ministereitä myöten. Sokli olisi ollut näin yksi kolmesta niobikaivoksesta maailmassa.

Hyödyntäminen olisi vaatinut uudet lupamenettelyt ja ympäristövaikutusten arvioinnin. Yaralle myönnetyssä luvassa mainitaan, että niobia ei hyödynnetä, koska se ei lannoitevalmistajaa kiinnosta ja jotta edellä mainitulta lupakierrokselta vältyttäisiin. Tämä asia löytyy kaivosluvan sivulta 3.

Yksin fosfaattien louhinta kestää vuosikymmenten ajan. Luvan mukaan vain Yaralla on yksinoikeus alueen mineraaleihin. Eli niobiin ei pääse käsiksi kukaan muukaan tuona aikana. Menettelyn voi hyvinkin katsoa vaikeuttavan malmion tulevaa käyttöä – sehän estyy niobin osalta vuosikymmeniksi. Myös alueen muu malmipotentiaali on vaarassa, sillä massoja on suunniteltu läjitettäväksi malmipitoisille alueille, niin sanotulle feniittikehälle. Näin myös tuhlaus on mahdollista.

Läjitysalueet ja niiden kaivosluvassakin mainittu malmipotentiaali olisi tämän kirjoittajan mielestä tullut selvittää jo lupahakemuksessa, ei jättää Yaran selvitettäväksi joskus tulevaisuudessa.

Kaivoslupa mineraali kerrallaan?

Koska niobi on mainitusti arvokasta, se hyvin todennäköisesti tullaan nyt jääneiden mahdollisuuksien puitteissa hyödyntämän Yaran tai jonkun muun toimesta. Asia, joka olisi pitänyt tietää ja ymmärtää huomioida viran puolesta Yaran ilmoittamista syistä huolimatta.

Tuhlausta tai ei, kaivoksen lupaharkinta olisi ilmeisesti pitänyt tehdä kokonaisuutena tuo tulevakin toiminta ja sen ympäristövaikutukset huomioiden.

Ratahanke nurin ja luvat uuteen harkintaan?

Kaivosluvassa mainitaan, että rikastettu malmi kuljetetaan rautateitse. Ratahanke näyttää olevan kaatumassa ja on mahdollista, että tievaihtoehto voittaa.

Kaivostoiminnan aiheuttamat ympäristövaikutukset olisi silloin ilmeisesti arvioitava uudelleen jo tämän vuoksi, sillä kumipyöräliikenne aiheuttaa päästöjä merkittävästi rautatieliikennettä enemmän.

Joka tapauksessa Soklin nykyinen kaivoslupa olisi peruttava ilmeisesti lainvastaisena, hankkeesta olisi tehtävä uusi ja kaiken tulevankin toiminnan kattava ympäristövaikutusarvio ja viranomaisen olisi sen jälkeen myönnettävä kaivoslupa - kuka sitä tulevaisuudessa hakeekin - vain sellaiselle hankkeelle, joka sisältää kenties uraania lukuun ottamatta kaikkien mineraalien hyödyntämisen. Laki antaa tähän mahdollisuuden. Myös läjitysalueiden sijainti eli hyödynnettävyys olisi selvitettävä jo lupaa hakiessa.
----
Päivitetty 29.3.2014

18.2.2015

Sananvapaus – siinäpä vasta mukava harrastus!

Viime viikolla useat lehdet kertoivat verkkosivuillaan, että Suomi on jälleen kerran lehdistönvapauden kärkimaa. Arvion on antanut kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestö.

Tuollaisesta kannattaa ilahtua ainakin jos mittarit ja mittaajat ovat päteviä ja rehellisiä. Niin ei tällä kertaa ole: RSF:n mittari kyllä ilmaisee itsestään selvät ääripäät, havaitsee toimittajilla täytetyt vankisellit ja ruumispussit tai niiden puuttumisen. RFS todistaa tuolla laskuharjoituksella uskottavuuttaan, mutta todellisuudessa se toimii harmaalla vyöhykkeellä – ainakin.

RFS on ollut varsin kiistanalainen, kuten tässä blogissa on aiemmin kirjoitettu. Järjestö on saanut rahoitusta esimerkiksi National Endowment for Democracy NED:ltä. Wikipedia:
”Varoista 11 prosenttia tulee Ranskalta, 15 prosenttia Euroopan komissiolta ja 1,3 prosenttia Center for Free Cuba -nimiseltä järjestöltä. Osa varoista on peräisin Yhdysvaltain kongressin rahoittamalta National Endowment for Democracy -järjestöltä.”
NED on Yhdysvaltain ”likaisten temppujen osaston” CIA:n sisäsiistimpi kumppani ja on muun ohella masinoinut niin sanotut värivallankumoukset entisiin neuvostotasavaltoihin. Tuon asian se on itse tuonut julkisuuteen. Viimeksi NED näytti todellisen karvansa ja kyntensä Ukrainassa.

Toimittajat ilman rajoja on kunnostautunut myös näin:
”YK poisti vuonna 2003 RSF:ltä neuvoa antavan statuksen vuoden ajaksi syynä YK:n peruskirjan vastainen toiminta. Lisäksi YK kielsi järjestön osallistumisen Genevessä vuoden lopulla pidettyyn informaatioyhteiskunnan maailmankokoukseen (WSIS), jonka keskeisenä teemana oli tiedonvälityksen etiikka. Ménard pystytti kokouksen ulkopuolelle laittoman radioaseman jonka purki, kun poliisi sai jäljitettyä sen.”
Järjestö on myös antanut Yhdysvaltojen ja Israelin sananvapaudesta erikoisen arvion, tai itse asiassa kaksi, joista toinen on valloitetuille alueille ja toinen omien valtiorajojen sisälle. Näin sananvapaustilanne on saatu näyttämään merkittävästi paremmalta kuin se tosiasiassa onkaan. Mitään päivänvalon kestävää perustetta tuollaiselle kaksoisstandardille tuskin on löydettävissä.

Virossakaan ei mikään vinossa?

Viro on tuoreimman raportin mukaan sijalla 11 lehdistönvapauden suhteen. Siis maailman kärkimaita.  

Tämä yksi sananvapauden kehdoista otti viime joulukuussa kiinni ja poisti maasta italialaisen journalistin ja aiemman europarlamentaarikon Giulietto Chiesan. Hänen tarkoituksensa oli osallistua oppositiohenkiseen Impressum-seminaariin.

Virossa asuvan toimittajan Sami Lotilan mukaan Chiesan tapaus ei ollut laatuaan ensimmäinen:
”Viron valtiovalta on ennenkin vainonnut Impressumin kutsumia ulkomaisia vieraita ja – kuten myös Chiesan tapauksessa - estänyt heidän puheensa tykkänään karkottamalla heidät maasta, tai käännyttämällä jo rajalla. Näitä estettyjä puheita on sitten pidetty, ironisella tavalla, (Virossa kehitetyn) Skypen avulla. ”
Tuoreimmastakaan tapauksesta ei ole kirjoitettu suomalaisessa mediassa. Muualla maailmassa Chiesan saama kohtelu oli iso uutinen.

Kului vain pari kuukautta kunnes Ylen Viron-kirjeenvaihtaja Risto Vuorinen sai Virossa lähes saman kohtelun. Presidentti Toomas Hendrik Ilveksen lehdistöavustaja ja puheidenkirjoittaja Iivi Anna Masso kehotti boikotoimaan Vuorista. Samassa yhteydessä Sami Lotila nimettiin Kremlin agitaattoriksi kuten Vuorinekin.

Tähän väliin on kivaa muistuttaa, että Yhdysvaltain kansalainen Ilves toimi Radio Free Europen toimittajana ja oli siis Valkoisen talon tai paremminkin CIA:n palkkaama agitaattori.

Nuo kolme tapausta eivät ehtineet RSF:n nyt julkaisemaan raporttiin, mutta ensi vuonna niiden tulisi näkyä ja laskea Viron sijoitusta. Epäilen ettei niin tulee käymään – ja onko sillä edes mitään väliä?

Olisi silti odottanut, että edes Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen osasto TIR olisi reagoinut Vuorisen ja Lotilan tapaukseen heti tuoreeltaan. Kaiken kotimaisen julkisuuden jälkeen on vaikea uskoa, että asia meni vain ohi korvien.

Toivottavasti puolueellisuuden sijaan syyksi paljastuu edes harrastelijamaisuus. Siihenkin järjestöllä on hyvät edellytykset, sillä kokoonpanoaan katsoen se näyttää olevan enimmäkseen toimitustyön ja journalismin ulko- ja laitapuolella toimivista henkilöistä koottu hang around -kerho, joka hukkasi nyt ensimmäisen tilaisuutensa.

16.2.2015

Alinta työttömyysturvaa ei ole kohennettu lähes 30 vuoteen

Iltalehti kertoo 15.2. 2015 seuraavanlaisen uutisen:
Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antaa Suomelle sapiskaa liian matalista sosiaalituista.
Neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että etuuksien minimimäärien täytyy olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta, eli Suomen kohdalla noin 970 euroa kuukaudessa. Tällä kriteerillä suomalainen sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha, työttömyyspäiväraha, takuueläke ja toimeentulotuki osoittautuivat riittämättömiksi.
Neuvosto tutki Suomen tilanteen Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SSOS) tekemän järjestökantelun aloitteesta. Suomen omiin maaraportteihin neuvosto on reagoinut armeliaammin.
- Tämä on yllättävää siinä valossa. Nyt yhtäkkiä tulee tällainen tyly ratkaisu, sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ylitarkastaja Jaakko Ellisaari sanoo.
- Tämä on selvästi huomautus Suomelle, että meidän täytyy tarkastella järjestelmäämme vähimmäisturvan osalta, hän myöntyy.
Nykyisen tavan mukaan köyhiksi määritellään kaikki ne, joiden henkeä kohden lasketut, kulutusyksikköluvulla painotetut kotitalouden tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskitulosta. Köyhyysraja tulee vastaan siis jo noin 1170 euron, ei Euroopan neuvoston käyttämän 970 euron kohdalla. 

Järjestökantelun tehneen Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SOSS) varapuheenjohtaja Eila Sundmanin mielestä Suomen maine sosiaalisen tukiverkon mallimaana alkaa olla kyseenalainen. Hän myös kertoo, että valtion vastaanotto on ollut alusta asti tyly:
- Vastaukset, mitä valtion edustajilta saatiin, olivat ylimalkaisia ja aina myöhässä. Tiedossa oli, ettei ministeriö ole kiinnostunut siitä, miten tätä asiaa parannetaan.
Sundmanin kertoma vastahakoisuus on täysin totta ja sosiaali- ja terveysministeriö itse asiassa vähättelee köyhyyttä. Alla on lainaus STM:n laatimasta Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden 2010 Suomen toimintasuunnitelmasta.
1.1. Köyhyysriskit ja kansallinen strategiaraportti vuosille 2008-2011

Kansallisessa strategiaraportissaan Suomi katsoi oman sosiaalisen tilanteensa olevan verrattain hyvä tätä nykyä. Koko väestön kattavat sosiaaliturvaetuudet, sosiaali- ja terveyspalvelut ja muut yhteiskunnalliset palvelut ovat vaikuttaneet siihen että köyhyys ja syrjäytyminen ovat verrattain vähäisiä ja sukupuolten tasa-arvo on suhteellisen hyvässä tilassa. Ennen talouskriisiä työllisyyskehitys on ollut varsin hyvä. Miesten ja erityisesti iäkkäiden miesten työllisyys voisi olla parempi, joten rakenteellinen työttömyys ovat edelleen vaikea kysymys. Maahanmuuttajien työllisyysaste on parantunut, mutta se on edelleen alhainen. EU-maiden keskinäisessä elinolojen vertailussa Suomi menestyy varsin hyvin. Köyhyysaste on maassamme alhainen, ja lapsiköyhyys on vertailussa kaikkien alhaisin, tosin se on viime aikoina ollut kasvussa."
Erityisesti ne työttömät, jotka eivät saa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, ovat tukalassa asemassa. Työmarkkinatuesta ja peruspäivärahasta jää viran puolesta vähennettävien verojen (20 %) jälkeen käteen 26,22 euroa päivää kohden, hieman runsaat 500 euroa kuukaudessa. Se on siis noin 450 euroa vähemmän kuin Euroopan neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää. 

Alinta työttömyysturvaa ei itse asiassa ole kohennettu 25-30 vuoteen. Aikaväli voi olla pidempikin kuin Tilastokeskuksen tiedot nyt kattavat.

Seuraavassa kaaviossa näkyvät nousupiikit eivät kerro alimman työttömyysturvan parantumisesta, vaan siitä, että yleisen työttömyyden kasvaessa ansiopäivärahaa saaneiden osuus työttömistä on noussut ja heidän perusturvaa parempi päivärahansa on nostanut keskiarvoa. Ilmiön huomaa kaaviosta erityisen selvästi 1990-luvun lamavuosien kohdalta. 

Kotitalouksien käytettävissä olevat mediaanitulot vuoden 2012 rahassa. Lähde: Tilastokeskus, tulonjakotilasto.
 
Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa on maksettu vuodesta 1985 alkaen. Vaikka työttömien tulot näyttävät kasvaneen 80-luvun loppuvuosiin verrattuna, kaavio kertoo siis lähinnä ansiopäivärahan saajien ilmestymisestä tilastoon ja lisäksi työttömyysasteen noususta silloisesta noin 3 prosentista nykyiselleen, ei jo mainitusti alimman työttömyysturvan kasvamisesta.  

Ansiopäivärahaa saa noin 40 % työttömistä. Heitä ei ole tietenkään syytä kadehtia, vaan muiden asemaa tulisi sen sijaan parantaa. Se kenen toimesta, jää nykyisissä poliittisissa olosuhteissa ja yhteiskunnan ilmapiirissä arvoitukseksi.

11.10.2014

Nato tarvitsee turvatakuumme?

Nyt, kun natottaminen käy Ukrainan tapahtumien seurauksena kuumimmillaan ja Suomelle sekä vaaditaan että tarjotaan niin kutsuttuja turvatakuita tosiasiassa Venäjää vastaan, lienee hyvä tietää jotain oleellista, mutta julkisuudessa harvoin kuultua omasta puolustuksestamme. Lainaus on suoraan ”hevosen suusta” eli Gustav Hägglundin puheesta Karjalan liiton kesäjuhlilla Lahdessa 17.6.2012.

Hägglund on kuten tunnettua puolustusvoimain aiempi komentaja ja Euroopan unionin sotilaskomitean puheenjohtaja vuoteen 2004 saakka.
”Pystytäänkö koko maata puolustamaan kun sodan ajan vahvuus laskee 230 000 mieheen?
Kyllä pystytään. Maanosassa, jonka maat kilvan leikkaavat asevoimiaan, on Suomen 230 000 mieheen supistetukin armeija vahva tekijä. Se on monta kertaa suurempi kuin minkään vertailukelpoisen maan, kuten muut pohjoismaat. Se on samaa kokoluokkaa kuin meitä yli 10 kertaa väkirikkaampien Englannin, Ranskan tai Saksan. Turha on pelätä, ettei meitä kriisin tullen huolittaisi liittolaiseksi; lähes ainoana puolustuksestaan huolehtineena maana meille kyllä riittäisi kosijoita yli tarpeenkin.”
Ottamatta enempää kantaa Hägglundin puheessaan esittämiin muihin mielipiteisiin edelliseen voi kuitenkin lisätä sen, että paitsi aseemme ja joukkomme myös ilmatilamme ja maa-alueemme kiinnostavat Natoa: nykyiset Nato-maat eivät luonnollisestikaan halua käydä sotaa omalla maaperällään, vaan haluavat Suomen puskurikseen täysimittaisen sodan varalta. Lisäksi ne haluavat jo nyt saarrostaa sekä painostaa Venäjää sotilaallisesti alueeltamme ja myös suomalaisten joukkojen luoman uhan avulla.

Hägglundin viimeinen virke kannattaa lukea ajatuksella. Sellainen suursota, jossa Nato ja Venäjä olisivat vastapuolina, syttyisi hyvin todennäköisesti muualla kuin Suomessa. Kun joukkomme ovat noinkin merkittävät, Nato-maana Suomi joutuisi silti joko aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan omalta alueeltamme tai Suomi joutuisi luovuttamaan Hägglundin mainitsemille kosijoille joukkojaan ja kalustoaan. Venäjä puolestaan joutuisi tekemään iskuja sotilas- ja siviilikohteitamme vastaan molemmissa edellä mainituissa tapauksissa.

Maasodan laajeneminen Suomen alueelle riippuisi sotamenestyksestä, sodanpäämääristä ja ennen kaikkea siitä, kuinka suojattomaksi Suomen alue jätettäisiin liittokunnan mahdollisesti käyttäessä Suomen parhaita joukkoja ja kalustoa sen omiin tarpeisiin sodan painopistesuunnalla. Ilmeisesti koko maata ei voitaisi puolustaa liittoutuneena, mutta liittoutumattomana kylläkin, kuten Hägglund edellä arvioi.

Mitään noista uhista ei tietenkään ole niin kauan kuin pysymme Naton ulkopuolella. Venäjähän ei ylipäätään tunne sotilaallista mielenkiintoa Suomea kohtaan niin kauan kuin emme itse anna siihen aihetta liittoutumalla sen vihollisten kanssa ja ryhdy samalla uhkaamaan Venäjää sotilaallisesti.
_________
Päivitys 12.10.2014

Toimittaja Sami Lotila kirjoittaa Helsingin Uutisten viikonloppunumerossa (11-12. lokakuuta 2014), että Viron halulla, jopa painostuksella, saada Suomi Naton jäseneksi on itsekäs tausta. Lotilan mukaan Naton avulla Viro haluaa siirtää vastuuta maanpuolustuksestaan Suomelle.

Taustalla on Viron puolustusvoimien heikkous: Virolaisista asevelvollisuusikäisistä vain 30 % käy armeijan. Maalla on vaikeuksia saada edes 2500 miestä ikäluokastaan varusmiespalvelukseen. Suomessa vastaava luku on 27 000. Lotila kirjoittaa edelleen, että Virolla on ilmavoimat, mutta ei hävittäjiä, merivoimat ilman taistelualuksia ja panssarivoimat ilman panssareita. Niinpä ”Jos Suomi liittyisi, jäisi Naton artiklan viisi toteuttaminen eli muiden Nato-maiden puolustaminen Viron kohdalta Suomen harteille.

Ja edelleen: ”Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi virolaisille samaa, mikä on usein jo totta sosiaaliturvan kohdalla. He hakevat Suomesta sen, mitä eivät kotimaastaan saa.

Lotila unohtaa mainita häveliäästi työpaikat. Suomeen on muuttanut vuoden 2014 alkuun mennessä 38 000 virolaista. Lisäksi 15 000 virolaista työskentelee Suomessa väliaikaisesti.

29.7.2014

Sopulit sotajalalla

Joukko eurooppalaisia lehtiä on julkaissut sunnuntaina 27.7. päätoimittajiensa allekirjoittaman, Euroopan poliittisille johtajille suunnatun avoimen kirjeen. Sen on laatinut puolalaiseen Gazeta Wyborczan päätoimittaja Adam Michnik.

Julkaisijat ovat Le Monde, Die Welt, El País, La Stampa, de Volkskrant, Der Standard, Hospodarske Noviny, Denník SME, Dario de Noticias ja Lietuvos Rytas sekä Dagens Nyheter. Julkaisijoiden kirjo yltää siis maltillisesta vasemmistosta konservatiiveihin.

Eurooppaa vaadittiin puhumaan Putinille ”selkeästi”. Hänet rinnastettiin pienen mutkan kautta Hitleriin ja Staliniin, pidettiin seikkailijana vaan ei poliitikkona ja syytettiin sotaisasta imperialismista, kovakorvaisuudesta ja palkkasoturien sekä aseiden lähettämisestä Ukrainaan. Kriisin katsottiin alkaneen Krimin liittämisestä Venäjään.

Euroopan maita päätoimittajat vertasivat neutraaliin Sveitsiin. Turha lepsuus Putinia kohtaan koskisi erityisesti poliitikkoja ja liike-elämän eliittiä.

Nyt tuon olisi muututtava ja valtioiden olisi yhdessä ryhdyttävä myötäilyn sijaan painostamaan Putinia, jolle on enää turha puhua. Sen sijaan ”EU:s medlemmar bör sätta in alla påtryckningsmedel: stoppa all leverans av vapen till Ryssland, införa ekonomiska och politiska sanktioner. Sammanhållning mot Putin är det verkliga svaret på Ukrainakrisen.

Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen pääkirjoituksenaan, mutta kaunisteltuna, sillä tuollainen yksisilmäisyys ja hatarien oletusten sekä ennakkoluulojen varassa öykkäröinti ei ole meillä uskottavaa.

Niinpä alkutekstin sotaisasta Putinista lievennetään "riidanhaluinen". Väite, että Putin ei olisi edes poliitikko, jätetään pois. Myös maininta aselasteista, joita ei ole voitu näyttää toteen, katoaa. Väitteet imperialismista toistetaan, mutta jätetään sitaateissa Adam Michnikin suuhun.

Noin tehden HS ilmoitti jälleen kerran kuuluvansa Venäjän-vastaiseen rintamaan, mutta halusi samalla esiintyä sisäsiistinä ilman mediakumppaniensa heittämää oksennusta omassa kravatissaan.

Pakotteiden hintalappu ei haittaa: ”Jokainen pakotetoimi koskee myös EU-maiden etuihin. Mutta mikä hinta olisi sillä, että länsi katsoisi sivusta ja antaisi asioiden edetä omalla painollaan Putinin haluamaan suuntaan? Tai katsoisi, että niin sanottu markkinavoimien reaktio riittää?

Toisten kustannuksella on helppo vaatia. Yhdysvallat, ja ne maat, joilla ei ole merkittävää Venäjän-kauppaa, toimivat samoin.

Alkutekstissä pakotteiden perusteiksi oli mainitusti katsottu lähinnä Putinin henkilökohtainen vallanhalu ja pahuus sekä Venäjän imperialismi. Meillä tuollaiset väitteet särähtäisivät korvassa. Niinpä HS oli lisännyt syiden joukkoon epämääräisemmin Venäjän tavoitteiden estämisen ja EU:n uskottavuuden.

Venäjän tavoitteita ja syitä ei enää paremmin pohdittu. Koska Venäjän osalta tilanne on olevinaan noinkin selkeä, muiden Ukrainassa touhuilevien tahojen tavoitteet lienevät sitten hyviä.

Koska noin on, etenkään Yhdysvaltain syitä ja tavoitteita ei ole suomalaismediassa juuri avattu. Sekin millä mandaatilla Yhdysvallat Ukrainassa toimii, on jäänyt medialta täysin pohtimatta.

Viesti lukijoille kuuluu, että Yhdysvalloilla on avoin valtakirja kaikkeen, mitä se koskaan keksii tehdäkään. Venäjän perusteltu huoli omasta turvallisuudestaan lähialueellaan selitetään puolestaan sen pyrkimykseksi maailmanherruuteen. Näin Venäjä ja Yhdysvallat ovat vaihtaneet hämmästyttävästi paikkaansa.

11.7.2014

Lobbari säätää ja Risikko päättää

Liikenneministeriön valmistelema lakiluonnos autojen romutuspalkkiosta on liikenneneuvos Lassi Hilskan Helsingin Sanomille kertoman mukaan peräisin autoalalta itseltään, tarkemmin sanoen Autotuojat ry:ltä.

Sen toimitusjohtaja on Tero Kallio. Aiemmalla urallaan hän on toiminut muun muassa kokoomuksen kansanedustajien avustajana, kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja Panimoliiton toimitusjohtajana. Kalliota on syystä luonnehdittu kokoomusvaikuttajaksi.

Nyt hän onnistui vaikuttamaan liikenneministerin tehtäviä hoitavaan Paula Risikkoon (kok) niin, että ministeri lupasi 5 miljoonan euron valtion tuen autojen maahantuojille. Tuolla summalla on määrä saada romutetuksi 5000 vanhaa autoa ja samalla tuoduksi 5000 uutta autoa tilalle. Esimerkiksi 8000 euron tehdashinnalla tuki ulkomaiselle autoteollisuudelle ja samalla negatiivinen vaikutus ulkomaankaupan taseisiin olisi 40 miljoonaa euroa.

Yksin liikenneministeriön lakiluonnoksen perusteluista käy ilmi, että hanke on muistakin näkökulmista katsoen  kehno. Mutta tällainen perin typerä lakiesitys on kuitenkin lausunnolla lobbari Tero Kallion saavutuksena – taas kerran.

Panimoliiton toimitusjohtajana Kallio onnistui hyvältä osaltaan torjumaan alkoholin mielikuvamainontaa rajoittamaan kaavaillun lakiesityksen. Panimoliitto ja alkoholimainontaa julkaiseva media löytyivät tässä väännössä samalta puolelta. Asia oli tuolloin peruspalveluministerinä toimineen Paula Risikon peukalon alla. Ainakin muodollisesti, voinee jo sanoa.

Tämän Kallio-Risikko -työparin aiempia saavutuksia ja Kallion kokoomustaustaa ei ole mainittu yhdessäkään mediassa. Täytynee silti uskoa, että vain ammattitaidon puutteesta, sillä asialla olisi tässä yhteydessä mielenkiintoarvoa yleisön parissa.

2.7.2014

Puolirammat raatajat palkkakuopassa

Yle kertoo seuraavasti:
"Tuore maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on huolissaan suomalaisten maanviljelijöiden elintasosta.
Orpon mukaan kotimainen maanviljelijä kärsii muun muassa korkeista tuotantokustannuksista. Myöskään markkinoilta tuotteista saatava hinta ei ole riittävä.
– Sitä kautta suomalainen maataloustuottaja on tavallaan palkkakuopassa.
Maatalouden kannattavuuden on oltava huomion kohteena. Jos katsotaan maataloustuloa ja verrataan sitä muihin EU-maihin, Suomi on siellä ihan häntäpäässä, Orpo sanoo.”
Maataloustulo on Suomen suhteellisen vähillä peltohehtaareilla ja heikoissa viljelyoloissa tietenkin häntäpäässä ja vaikka suomalainen viljelijä saa tuotteistaan eurooppalaisittain huippuhintoja toisin kuin Orpolta voi lukea. Tuotantokustannuksia tasaa se, että valtio hankkii viljelijälle merkittävän osan hänen tarvitsemistaan tuotantovälineistä. Esimerkiksi navetan rakentamiseen saa ilmaista rahaa noin puolet kustannuksista. Toisen puolen viljelijä maksaa tuloilla, joista 66 % on tukia.

Palkkakuoppaakaan ei ole: Tilastokeskuksen tulonjakotilasto osoittaa yksiselitteisesti, että juuri maanviljelijöiden tulot ovat Suomen suurimmat.
Tulot kotitaloutta kohden 2012 (mediaani)
Maatalousyrittäjät 59 451
Muut yrittäjät 55 539
Palkansaajat 47 542
Opiskelijat 13 354
Eläkeläiset 25 361
Työttömät 15 403
Askelmerkitkin kohdallaan

Aiemmin Yle mittasi askelmittarin avulla viiden eri ammattiryhmää edustavan henkilön viikon aikana kulkeman kävelymatkan. Tarkoituksena lienee ollut paljastaa viljelijän työn rasittavuus. Niin ainakin kävi: Testihenkilöksi valittu maanviljelijä käveli viikossa 84 kilometriä, monta kertaa enemmän kuin muut mittaukseen valitut - kuinkas niin sattuikin - istumatyötä tekevät henkilöt.
”Askelmittauksesta kävi ilmi, että maatalousyrittäjän työpäivän pituus ylittää roimasti kahdeksan tuntia ja aikaa levolle on vain vähän. Yrittäjän työviikko kesti seitsemän päivää.
– Milloin on aikaa levolle ja palautumiselle? Askelmäärä on kyllä huikea, kommentoi Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen.”
Hyväriselle ja kaikille muillekin voi kertoa, että Ylen testihenkilöä lukuun ottamatta muut viljelijät voivat levätä useinkin: viljelijän työaika on Suomen lyhyin sekä päivä- että vuositasolla ja myös kaikkein työläimmällä tuotannonsuunnalla maidontuotannossa. Asia selviää esimerkiksi tästä artikkelista.

Edellisessä valossa ei enää yllätäkään se Ylen kertoma seikka, että ”Suomalaiset maanviljelijät kokevat elämänlaatunsa ja työkykynsä huonommaksi kuin yksityisyrittäjät tai palkkatyötä tekevät, vaikka eivät ole muita sairaampia.”

Tai se, että kaikki muukin viljelijöiden, toimittajien, poliitikoiden ja viranomaisten maataloudesta kertoma on edellisen tavoin sanotaanko ”kokemuksellista”, eikä mikään kerrottu tunnu vastaavan tosiasioita. Kaikkein vähiten maatalousviranomaisten harjoittama maatalouden tilinpito, jota tietoisesti vääristelemällä viljelijän tuntipalkka on voitu kertoa vuodesta toiseen vain 2-4 euron suuruiseksi.

30.3.2014

Kokoomus: Natoon narulla työntämällä ja nenästä vetämällä


Kokoomuksen Verkkouutiset ja Nykypäivä tilasivat äsken TNS Gallupilta tutkimuksen, jolla tiedusteltiin kansalaisten Nato-kantoja. Tai ainakin niin uskoteltiin tehdyn.

Tuhannelta suomalaiselta kysyttiin puhelimitse "Jos Suomen valtiojohto päätyisi Nato-jäsenyyden kannalle, niin olisitteko valmis tukemaan ratkaisua? "

Verkkouutisten mukaan kysymykseen vastasi myöntävästi 53 prosenttia suomalaisista. Runsas kolmannes eli 34 prosenttia vastustaisi jäsenyyttä myös siinä tapauksessa, että valtiojohto sitä kannattaisi.

Tuo tulkittiin esimerkiksi Kauppalehdessä niin, että "Valtaosa suomalaista valmis Natoon".

Hieman aiemmin ja Ukrainan tapahtumien jo kuluessa Taloustutkimus oli tehnyt mielipidemittauksen Suomen Kuvalehdelle. Vain 22 prosenttia haastatelluista kannatti liittymistä Natoon. Kielteisesti ajatukseen suhtautui 62 prosenttia suomalaisista.

Näiden kahden kyselyn tulosten ero on huikea. Ei ihme, sillä nämä tutkimukset mittaavat eri asioita. Kokoomuksen teettämässä kyselyssä mitattiin Nato-asian kehystämänä suomalaisten luottamusta valtiojohtoon, toisessa Nato-kannatusta. Nato-myönteiseksi väitetty kanta saatiin siis aikaiseksi mittaamalla paljoudessa muuta kuin sitä, mitä väitettiin mitatun. Nyt käytetyllä metodilla voisi hankkia myönteisen kannan lähes mille asialle tahansa.

Tutkimuksessa on paljon muitakin kyseenalaisia tai ainakin mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi se, mitä vastaaja ymmärtää tämän "tukemisen" tarkoittavan, on ongelmallista ja varsinkin, kun se esitetään jo tapahtuneeksi kuvatun asian - valtiojohdon tekemän päätöksen - jälkeiseksi suhtautumiseksi. Suomalainenhan ei vastusta mitään niin paljon kuin vastustamista ja "tukemiseksi" eli Nato-kannatukseksi tuli tulkituksi myös suomalaisille tyypillistä voimatonta alistumista tapahtuneen edessä ja vaikka päätös ei vastaisi omaa kantaa.

Toinen kysymyksiä herättävä seikka liittyy siihen, että suomalaiset tuntevat erittäin hyvin niin eduskuntapuolueiden kuin kansalaistenkin parissa vallitsevan Nato-kielteisyyden ja arvatenkin olettavat, että vain hyvin merkittävä tapahtuma tai uhkakuva muuttaisi valtiojohdon kannan toiseksi. Vastauksia lienee annettu tuollaisten lausumattomien oletusten tuella pitämättä Nato-jäsenyyttä todennäköisenä tai haluttavana.

Kolmas kiinnostava seikka liittyy käsitteeseen valtiojohto. Jos valtiojohdon sijaan olisi käytetty presidenttiä, ulkopoliittista johtoa, eduskuntaa, hallitusta tai poliitikkoja, tulos olisi todennäköisesti muuttunut. Jos olisi käytetty ilmausta "nykyinen valtiojohto", olisi tulokseksi kenties saatu istuvan hallituksen suosio tai epäsuosio.

Neljäs seikka on ajoitus. Kun Ukrainan tapahtumat ja Venäjällä pelottelu ovat kuumimmillaan, saadaan turvallisuuspolitiikkaa sivuaviin kysymyksiin eri tuloksia kuin normaalioloissa. Tuloksia tullaan silti käyttämään myöhemminkin mittausajankohdan olosuhteet kenties unohtaen.

Lisäksi mikäli tutkimuksen toteuttaja olisi halunnut osoittaa yhteistyökykyä, vastauksia olisi saatu hilattua monta prosenttiyksikköä myönteisempään suuntaan ilman, että dataan tarvitsisi kajota.

Nyt esitetyt kysymykset olisi voitu sijoittaa kysymyspatteriin niin, että edeltävät, missään julkistamattomat kysymykset olisivat luoneet sopivan vastausilmapiirin ja lisäksi tuottaisivat pohjalle kyllä-vastauksia: "Oletteko huolestuneet nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta?". Puhelinmyyjät käyttävät tuota tekniikkaa arkipäiväisesti ja hyvällä menestyksellä. Olet kenties huomannut vastaavasi puhelun aluksi "kyllä" useita kertoja peräjälkeen.

Tämä niin sanottu tutkimus onkin täysin arvoton mitä Natoon tulee. Tuollaisten kyselyjen teettäminen kertoo vain Kokoomuksen halusta ohittaa Nato-vastainen eduskunta- ja kansalaismielipide. Kataisen mukaanhan kansan vastustus on "huono peruste" torjua Nato-jäsenyys ja vastuu asiassa on poliitikoilla. Niillä poliititikoilla, joita Katainen yrittää taivuttaa Naton taakse äänestäjistään huolimatta.
_________
Päivitys 31.3.2014

Helsingin Sanomat julkaisi tänään tuoreimman Nato-kyselynsä tulokset. Havaintona oli, että Krimin kriisi oli vaikuttanut Nato-kantoihin. Kannatus oli noussut 22 prosenttiin edelliskuukauden 18 prosentista. Vastustajien määrä oli vähentynyt viidellä prosentilla 59 prosenttiin. Lehti mainitsikin jutun ingressissä, että Suomen Nato-jäsenyyden kannatus kasvaa.

Jutun yhteydessä oli kaavio mittausten tuloksista 12 vuoden ajalta. Yhdeksässä aiemmassa mittauksessa kannatus on ollut nykyistä suurempi, kahdeksassa pienempi ja yhdessä nykyinen 22 %. Myöskään vastustus ei ole oleellisesti heikennyt takavuosiin verrattuna: vastustajia on havaittu nykyistä vähemmän seitsemässä eri mittauksessa. Vaikka kannatus on vähän noussut, tarvittaisiin ilmeisesti toinen Ukraina ja Krim, jotta se olisi vuoden 2009 tasolla 27 prosentissa.

Juttuun oli haastateltu - kuinka ollakaan - Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Charly Salonius-Pasternakia. Hän kertoo, että "Yleensä maailman kriisit lähinnä vahvistavat jo olemassa olevia Nato-kantoja, mutta eivät saa ihmisiä muuttamaan mielipiteitään. Nyt on toisin."

Tutkija muistaa nyt jotain väärin: 12 vuoden mittausjaksolla mielipide jäsenyydestä eli se jo olemassa oleva Nato-kanta on muuttunut merkittävästi vain vuosina 2003 (- 9%) ja 2011 (-10%).  Irakin sota alkoi 2003 ja Libyan sota vuonna 2011. Noina vuosina kannatusluvut putosivat huippulukemista kaikkien aikojen alhaisimmiksi. Kaikkina muina vuosina peräkkäisten mittausten kannatuserot ovat muuttuneet enintään 4 prosentilla. Georgian sota, jossa Venäjä oli osallisena, ei vaikuttanut kantoihin tavanomaista vuosittaista vaihtelua enempää.

9.12.2013

Eläkejärjestelmää korjataan kunnes se saadaan rikki?


Valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarisen johtama ja työmarkkinakeskusjärjestöjen asettama asiantuntijaryhmä julkaisi raporttinsa 31. lokakuuta. Tehtävänä oli tarkastella Suomen eläkejärjestelmän sopeutumista eliniän pitenemiseen. Työ on tehty eläkejärjestelmän uudistamiseen tähtäävien kolmikantaneuvottelujen pohjaksi. Uudistuksen on määrä astua voimaan vuoden 2017 alussa.

Raportin lähes keskeisimmäksi sisällöksi on julkisuudessa nostettu työryhmän viesti, että vuonna 2009 tarkastellut ikätavoitteet eivät toteutuisi. Raportin johtopäätökset ja niiden taustalla olevat selvitykset näkyy otetun annettuina. Suuressa julkisuudessa kukaan ei ole herännyt kysymään edes sitä, onko valittu mittari oikea.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksen tavoitteena ja onnistumisen mittarina on, että 25-vuotiaiden eläköitymisikä vuonna 2025 olisi 62,4 vuotta. Työryhmä katsoi muun muassa raportin valmistumisen alla julkaistuun Eläketurvakeskuksen uuteen PTS-laskelmaan nojaten, ettei tämä tavoite toteudu. Oletus on 61,5 vuotta. Tätä eroa voidaan sitten korjata muuttamalla eläkeikää, poistamalla tai nostamalla työttömyysputkea, poistamalla osa-aikaeläke, muuttamalla eläkkeiden tasoa ja eläkemaksuja, yhdessä ja erikseen.


Ylemmässä kuvassa vielä näkyvä hyvä kasvu-ura näyttää katkeavan yllättäen. Työryhmän mukaan vuosien 2009–2012 välillä tapahtuneesta odotteen 1,1 vuoden parantumisesta noin puolet aiheutuu työttömyyseläkeoikeuden poistumisesta. Noin puolet muutoksesta olisi tullut työkyvyttömyyseläkealkavuuden voimakkaasta vähenemisestä vuosien 2009–2012 välisenä aikana. Nyt nuo "hyvät syyt" olisi lähes syöty ja kasvu aluksi taittuisi ja sitten tasaantuisi.

Tilastokeskuksen Tieto&trendit-lehdessä kirjoittavan tutkimuspäällikkö Anna-Maija Lehdon mukaan työttömyyseläkkeen poistumisella ei voida selittää lainkaan kaaviossa esiintyvää työllisyyden kasvua. Lehto on tutkinut laajalti työelämää niin työmarkkinoiden kuin työolojen kannalta.

Mitään suoranaisia toimenpide-ehdotuksia ryhmältä ei tehtävänannossa haluttu toisin kuin luullaan tai olisi haluttu. Jotain kuitenkin saatiin:

- Yhdistetään sekä eläkeiän sopeuttaminen että eläketason sopeuttaminen – eli sopeutuminen elinaikakertoimella ja eläkeiän asteittaisella nostolla, Pekkarinen ehdottaa Taloussanomissa.

Samaisen jutun mukaan "Systemaattista eläkemaksujen korottamista asiantuntijaryhmä ei kannata. Eläkemaksujen nostot ovat pois esimerkiksi veronkorotusvarasta, mikä haittaisi hyvinvointipalveluiden rahoitusta. Lisäksi työnteon kannustavuus voisi kärsiä."

Elinaikakertoimen on arvioitu leikkaavan vuoden 2050 eläkkeitä viidenneksen. Leikkuri toimii tehokkaasti jo tuota ennen. Työnantajapuoli on vastustanut eläkemaksujen korotuksia ja vaatinut eläkeikärajan nostamista, eli sitä, minkä Pekkarinen toistaa edellä.

Malliin kuuluisi myös osa-aikaeläkkeen ja työttömyysputken poistaminen. Jälkimmäinen lienee EK:n edustamille suurtyönantajille lähes tärkein vaatimus, sillä ne ovat rahoittaneet merkittävän osan työttömyysputkesta. Jos putki poistetaan, iäkkäinä irtisanottavat voidaan heittää seuraamuksitta veronmaksajien syliin irtisanomisen ja vanhuuseläkkeen väliseksi ajaksi. Yleensä porsaanreiät hyödynnetään.

Ikääntyneiden työllisyysasteen nousu unohtui?

Anna-Maija Lehdon mukaan pääasiallinen syy sille, miksi eläkkeelle siirtyminen on myöhentynyt, löytyy todennäköisesti vuoden 2005 eläkeuudistuksesta; siitä, että eläkkeelle voidaan siirtyä joustavasti 63–68 vuoden iässä. Niin on myös tehty ja aiotaan Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan tehdä vastaisuudessakin.


Varsinkin 60–64-vuotiaiden työllisyysaste on lamavuodesta 1994 lähtien koko ajan kasvanut. Silloin 60–64-vuotiaista oli työllisiä 17 prosenttia, tänä vuonna luku on jo 44 prosenttia.

Voi myös kysyä, onko PTS-laskelman oletuksissa 72,2 %:n työllisyysaste vuodelle 2030 liian varovainen. Tuolloinhan pitäisi yleisen käsityksen mukaan vallita melkoinen työvoimapula. Nykyinen työllisyysaste on 68,1 %. Vuosina 1985-1990 se oli hetkittäin lähempänä 80 prosenttia.

Muutkaan työryhmän ulkopuolelta esitetyt tosiasiat eivät näytä häiritsevän mielipiteenmuodostusta tai muuttavan poliitikkojen vaatimuksia. Pääministeri Jyrki Katainen esimerkiksi halusi raportin julkaisemisen jälkeen ja EK:n kantaa seuraten, että "virallista" eläkeikää nostettaisiin elinajanodotteen mukaisesti.

Tuollaista ei tarvitsisi haluta: eläköitymisikä on noussut samaa tahtia kuin elinajanodote. Lisäksi niissä maissa, joissa on Suomea korkeampi alin vanhuuseläkeikä, jäädään silti eläkkeelle Suomea nuorempina.

Lähde: Tilastokeskus/Tieto&trendit
Anna-Maija Lehto kirjoittaa myös verkossa julkaistun artikkelinsa kommenttiosiossa seuraavasti:
"Eläketyöryhmä on liikaa luottanut selvityksiin, jotka voidaan myös kyseenalaistaa. Tehdyissä selvityksissä todetaan hyvin lyhyen seurantajakson perusteella, että 2005 eläkeuudistus ei olisi toiminut toivotulla tavalla.
Työurien pituudessa havaittu voimakas kasvu selitetään työryhmän työssä pois keinotekoisesti työttömyyseläkkeiden poistumisella. Työryhmän käyttämät tutkimukset pyrkivät myös osoittamaan, että joustavalla eläkeiällä, superkarttumalla tai elinaikakertoimella ei olisi työuria pidentävää vaikutusta. Selvityksissä on käytetty tämän osoittamiseen liian lyhyttä tarkastelujaksoa ja harhaanjohtavia koeasetelmia.
Työvoimatilastot osoittavat pitkän aikavälin jatkuvaa kasvua ikääntyneiden työhön osallistuvuudessa. Suomi on lähellä eurooppalaista johtoasemaa tässä suhteessa. Taustalla on väestön koulutustason tasainen nousu.
Koska asetettu tavoite työurien pituudessa tullaan todennäköisesti saavuttamaan, olisi kohtuullista päästää raskaassa työssä olleet 63-vuotiaina eläkkeelle. Tätä puoltaa lisäksi se, että raskaissa, vähän koulutusta vaativissa töissä olleilla on kaikkein pisimmät työurat takanaan."
Lehdon artikkeleissaan perustelema kritiikki tulisi ottaa hyvin vakavasti, sillä näyttää, että eläkeneuvotteluihin ollaan lähtemässä tarkoitushakuisesti laadittu pohjapaperi kädessä.

Saman toiveen voi ulottaa koskemaan mediaa, jossa tähän saakka on kerrattu lähinnä raportin ja samalla työnantajapuolen näkemyksiä sekä jälkimmäisen hengessä eläkeratkaisujen kiireellisyyttä.