Maataloutemme vähäinen torjunta-aineiden käyttö on tarua

Suomalaista maataloutta on puolusteltu muun ohella sillä, että se käyttäisi vähän torjunta-aineita ja tuotteet olisivat siten kuluttajan kannalta "puhtaampia". Argumentti on ollut johdonmukaisesti ja useasti toisteltuna tehokas, mutta ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua. Esimerkiksi Saksaan verrattuna Suomessa käytetään torjunta-aineita yhden ruokakilon tuottamiseen ainakin saman verran, mutta vihannesten ja hedelmien tuottamiseen selvästi enemmän.

Vertailu Suomen ja muiden maiden välillä on siis tehty yhteismitattomasti, eli on vertailtu torjunta-ainekiloja hehtaaria kohden ilman, että hehtaarisatoa - syötävää osaa - on otettu huomioon lainkaan. Lisäksi on katsottu torjunta-aineita yhtenä joukkona erottelematta haitallisia haitattomammista.

Absoluuttisina lukuina hehtaaria kohden tarkastellen Suomen torjunta-ainekäyttö on toki vähäistä, esimerkiksi viljoille noin 0,6 kiloa hehtaarille kun se EU-alueella on keskimäärin 1,3 kiloa, siis yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.

Suomi vastaan Saksa

Kun ottaa huomioon satotasot, huomaakin yllättäen, että Suomessa käytetään esimerkiksi viljoille käytännössä saman verran torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa ja enemmän kuin useimmissa uusissa EU-maissa ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Saksa	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t	Ero Saksan hyväksi
Viljat	1,9	6,59	0,29	-81,0 g/t
Öljysiemenkasvit	1,2	3,30	0,36	144,8 g/t
Perunantuotanto	6,2	41,90	0,15	24,9 g/t
Sokerijuurikas	2,3	54,00	0,04	38,4 g/t
Hedelmäpuut	20,5	27,00	0,76	2440 g/t
Vihannekset	3	*	*	*

Suomi	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t
Viljat	0,60	2,90	0,21
Öljysiemenk. 2)	0,7	1,38	0,51
Perunantuotanto	4	23,14	0,17
Sokerijuurikas	2,8	34,56	0,08
Hedelmäpuut 3)	22,4	7,00	3,20
Vihannekset	2,3	*	*
1) AS = Tehoainetta 2) Rypsi 3) Omena
* = Ei vertailukelpoista satotilastoa

Sadon ohella kannattaa myös huomata, että Suomen oloista johtuen leipäviljasadosta on hyvinäkin vuosina myllykelpoista vain noin puolet. Saksaa on hyvä käyttää vertailukohtana, koska sen torjunta-ainekäyttöä pidetään suurena ja toisaalta, sieltä tuodaan ylivoimaisesti eniten elintarvikkeita Suomeen.

Tarkastelu tehdään saatavilta osiltaan vuoden 2004 luvuin, torjunta-aineiden käytöstä tietolähteenä on tuorein EU:sta saatavissa oleva tilastojulkaisu The use of plant protection products in the European Union (Eurostat 2007, pdf).

Öljysiemenkasveille, käytännössä rypsille, meillä ruiskutetaan torjunta-aineita lähes 150 grammaa enemmän satokiloa kohden kuin kaikille öljysiemenkasveille Saksassa. Saksassa saadaan ainakin rypsistä noin 3300 kiloa hehtaarilta, Suomessa vaatimattomat 1380 kiloa.

Saksassa tuskin yksikään laajasti viljelty öljysiemenkasvi tuottaa suomalaista rypsiä vähemmän satokiloja tai öljyä hehtaaria kohden, joten vertailu lienee pätevä näinkin tehtynä. EU:n tilastossa öljykasveja ovat rypsi, rapsi, soija, auringonkukka ja pellava.

Perunalle saksalainen käyttää torjunta-aineita 6,2 kiloa ja suomalainen 4 kiloa. Kun ottaa huomioon meikäläisen niukan hehtaarisadon, käyttö on täysin samaa tasoa kiloa kohden. Suomessa viljelijät saavat hehtaarilta noin 23 000 kiloa perunaa mutta Saksassa keskisato on lähes kaksinkertainen laadusta tinkimättä. Esimerkiksi tärkkelysperunassa on sitä tavoiteltua tärkkelystä useita prosenttiyksikköjä enemmän.

Suomalainen hedelmäpommi?    

Suomalainen sokerijuurikas saa tuotettua tonnia kohden vähäiset 38 grammaa saksalaista enemmän myrkkyjä niskaansa. Tuolla erolla ei ole mitään merkitystä ja enemmin kannattaakin huomioida suojeluaineiden käyttö sokerin saannon kannalta: Suomessa saadaan juurikashehtaarilta valkoista sokeria noin 4,5 tonnia, suurin piirtein puolet siitä, mitä saadaan saksalaiselta pellolta. Ranskan viljavat pellot tuottavat keskimäärin 10 tonnia valkoista sokeria hehtaaria kohden.

Suomessa ei tuoteta ammattimaisesti kovinkaan paljon muita hedelmiä kuin omenaa. Syy on ilmeinen: kovat pakkastalvet ovat tuhonneet pahimmillaan kokonaisia omenatarhoja. Niinpä meillä on jouduttu valitsemaan kestäviä lajikkeita satoisten sijaan. Sen seurauksena meillä omenan keskimääräinen hehtaarisato jää vaatimattomaan 7000-8000 kiloon kun se Saksassa on peräti 20 000 kiloa suurempi. Hollannissa omenasadot ovat yli 40 000 kiloa hehtaarilta.

Vähäisen saannon ohella Suomessa käytetään hedelmäpuille keskiarvona hyvin paljon suojeluaineita: 22,4 kiloa hehtaarille. Se on satotasoomme ja EU:n keskiarvoon 6,9 kiloon/ha nähden erittäin paljon. Saksassakin selvitään noin 2,5 kiloa vähemmällä tuotettua tonnia kohden. EU:n tilastossa hedelmäpuihin ei ole luonnollisestikaan luettu viiniköynnöstä.

Vihanneksille Saksassa levitetään torjunta-aineita 3 kiloa hehtaaria kohden, Suomessa 2,3 kiloa. Hyvää tilastoa kaikkien vihannesten satotasoista ei ole käytettävissä, mutta edellisten satotilastojen perusteella voi luotettavasti arvioida, että suomalaiset vihannekset saavat 2,3 kilollaan ylleen saman verran mutta todennäköisesti enemmän torjunta-aineita kuin Saksassa viljellyt.

Vaikutus ympäristölle?

Voisi katsoa, että torjunta-aineiden tarkastelu hehtaaria kohden käytettynä kertoisi jotain myös viljelyn ympäristöystävällisyydestä. Viljelyn ympäristöhaitat eivät synny yksin torjunta-aineista, vaan kokonaisuuden kannalta merkittävämpiä ovat ravinnepäästöt vesistöihin. Niitä syntyy lannoituksen myötä ja maaperän eroosion kautta.

Erityisesti huono sato, siis se, että kasvit eivät sido ravinteita, aiheuttaa ravinnepäästöjä. Suomessa tämä vaikutus lienee suurempi kuin esimerkin Saksassa, jossa suomalaisten tilastojen mukaan lannoitusmäärät satokiloa kohden ovat typen osalta samaa luokkaa kuin Suomessa ja vesistövaikutukseltaan pahemman fosforin osalta selkeästi pienemmät ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Vesistöjen ja alkuperäisluonnon säilymisen kannalta onkin parempi, että ruoka tuotetaan suurin sadoin pieneltä alalta. Näinhän Suomessa ei voida olosuhteidemme vuoksi tehdä. 

Ei ole myöskään huomattu sitä, että selvästi yli neljännes Euroopassa käytettävästä torjunta-aineesta on rikkiä. Se on sallittu luonnonmukaisessakin viljelyssä ja myös Suomessa. Rikki on itse asiassa yksi tärkeimmistä kasviravinteista ja sitä lisätään aivan tavanomaisesti peltolannoitteisiin myös meillä.

Suomalaisen viljelyn puolustajat ovat myös usein huomauttaneet, että kylmä talvi tuhoaa tehokkaasti rikkakasveja ja taudinaiheuttajia. Kokonaan huomiotta on jäänyt se seikka, että talvi vaikuttaa kielteisesti torjunta-aineiden hajoamiseen. Suomalaisten riskinarvioinnin asiantuntijoiden mukaan pitkän kasvukauden oloissa ne hajoavat tehokkaammin luonnon omiksi aineiksi. On siis hyvinkin mahdollista, että saksalaista tasoa oleva käyttö olisi meillä haitallisempaa.

Oliko Saksa tarkoitushakuisesti valittu vertailukohde?

Yhdellä sanalla: Ei, vaan tuonnistaan ja sijainnistaan Itämeren äärellä johtuen tarkoituksenmukainen. Vertailukohdaksi olisi voinut ottaa Saksaan nähden enemmän torjunta-aineita käyttävät Hollannin ja Ranskan. Noissa viljelyn rakenne poikkeaa kuitenkin Suomesta paljon esimerkiksi ei-syötävien erikoiskasvien ja laajamittaisen viinin viljelyn vuoksi.

Uudet EU-maat ovat tietenkin kiinnostava vertailukohta. Näyttää olevan, että niissä kaikissa käytetään torjunta-aineita viljakasveille ja vihanneksille selvästi vähemmän kuin Suomessa, usein jo hehtaaripohjaisestikin tarkastellen. Esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa määrät ovat jopa vain kymmenesosia suomalaisista.

Myös Italiassa torjunta-aineiden käyttö on hyvin säästeliästä pois lukien viiniköynnökset, joille kylvetään varsinkin rikkiä hyvin runsaasti.

Tasapuolisuudesta täytyy kuitenkin muistaa, että torjunta-aineet ovat olleet myös hyödyksi ja osaltaan nostaneet satotasoja ympäri maailman. Ne ovat siis tietyllä tavalla myös säästäneet ympäristöä eikä torjunta-aineisiin tulekaan suhtautua suoraviivaisen kielteisesti ellei niitä käytetä ympäristön kannalta kestävään viljelyyn nähden liikaa vain jokun tahon voitonmaksimointiin. Kestävään viljelyyn kuuluu myös se, että sitä harjoitetaan viljelylle edullisilla alueilla. 

Pahin väärinkäyttö on  voinut tapahtua kirjoituspöydän takana vääristelemällä käytön määrä todellista alhaisemmaksi koko suomalaisomisteisen elintarviketeollisuuden eduksi ja maataloussektorin  saamien hyvin avokätisten tukien perustelemiseksi. Yksin näin  Suomelle on aiheutettu huomattavaa vahinkoa täysin mahdollisten vaan ei välttämättömien torjunta-ainevahinkojen lisäksi. 

Yhteenvetoa

1) Suomessa käytetään yleisesti kerrotun vastaisesti torjunta-aineita samoin määrin kuin esimerkiksi Saksassa

2) Torjunta-aineet eivät ole vain pahasta mutta Suomessa käytettyinä ne eivät ilmeisesti ole tulleet hajoamisensakaan puolesta parhaiten käytetyiksi. Ja myöskään koska

3) Muualla voidaan helposti tuottaa suomalaisen tasoinen sato merkittävästi pienemmillä torjunta-aine ja lannoitekäytöillä sekä samalla pienemmällä ympäristökuormalla ja todennäköisellä ihmiseen kohdistuvalla kemikaalikuormituksella

4) Suomessa on näin ollen käytetty runsasta torjuntaa kilpailukyvyttömän maatalouden tekohengitykseksi

5) Määrinä jotka on optimoitu lähinnä viljelijän talouden, viljelytekniikan ja samalla ulkoa annettujen rajoitteiden mukaan

6) Ja joista kaikista reunaehdoista on jalostettu hyveitä 

7) Joiden avulla suomalaisia on johdettu tietoisesti harhaan puhumalla pienestä torjunta-ainekäytöstä ja perusteltu mittavia maataloustukia

8) ja jonka harhautuksen seurauksena tuetaan sellaista kemikaalien pelkoa, joka todennäköisesti vaikeuttaa teollisuuden ja muiden aidosti kilpailukykyisten elinkeinojen toimintaa ja vie näin työpaikkoja sekä ostovoimaa

9) ja joka vie normien tiukentuessa myös viljelyn ahtaammalle ja poliittisten olojen salliessa houkuttaa viljelijän verottajan ja kuluttajan kukkarolle. 

10) josta seuraa verovarojen, ostovoiman ja yleensäkin yhteiskunnan resurssien suuntautuminen matalan teknologian ja Suomessa erityisesti, heikon tuottavuuden ja viljelyoloistamme johtuen täysin vailla kasvupotentiaalia olevalle alalle.