7.10.2008

Maatalouspolitiikkaa terveyden kustannuksella

Terveysalan järjestöt, terveysviranomaiset ja yksittäiset keskustelijat ovat pitkään paheksuneet ja varoitelleet suomalaisia pahenevasta lihavuusongelmasta. Siihen on liitetty myös juominen. Se ei kuitenkaan ole ollut niin runsasta kuin on kerrottu: suomalaiset ovat käyttäneet EU-tilastojen mukaan alkoholia kohtuullisesti aivan viime päiviin. Alkoholi ei olekaan voinut Suomessa olla ainakaan merkittävä lihavuuden aiheuttaja, vaan todennäköisesti jopa pienempi kuin muualla Euroopassa.

Ja toisin kuin annetaan ymmärtää, myöskään lasten lihavuus ei ole ongelma: Suomalaislapset ovat peräti EU-alueen hoikimpia, kuka olisi uskonut? Vähiten ylipainoisia lapsia on Slovakiassa ja Suomessa. Tästä kertoo vaikkapa Lääkärilehden tuore uutiskommentti. Samoin 13-17 -vuotiaat ovat lähes hoikimpia koko Euroopassa.

Aikuisväestöstämme miehillä on sen sijaan paino-ongelmia: peräti noin 43%:lla on jonkinlaista ylipainoa eli painoindeksi on 25-29,9:n välillä. Suomi jakaa tässä kategoriassa ykköstilan Irlannin kanssa kaikkia EU 27-maita vertailtaessa. Yli 30:n painoindeksi on jo paljon harvemmalla ja tässä kamppailussa Suomi on seitsemännellä tilalla. Kaikkiaan suomalaismiehistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia noin 63%. EU:n keskiarvo on 59%. Keskiarvon yläpuolelle vaaka heilahtaa muun muassa välimeren ruokavaliostaan tunnetuissa Kreikassa ja etenkin Maltassa. Myös Portugalissa vaaka näyttää punaista. Suomalaiset naiset ovat sen sijaan vain 0,3 prosenttiyksikön päässä EU:n keskiarvosta.

Ylipaino ei olisikaan nähtävästi erityinen riski, ellei siihen Suomessa liittyisi korkea sairastuvuus sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Ylipäätään suomalaisten terveys on muihin EU-maihin vertailtaessa hyvin huono.

Tästä näkökulmasta olisi perusteltua tutkia suomalaisten ruokavaliota. Yksi sen ominaispiirre on ollut voin ja maidon runsas käyttö vielä aikuisiällä. Erikoista on ollut se, että osa tästä kulutuksesta on ollut pakollista. Osa on ollut tiedostamatonta, sillä maitorasvoja on "piilotettu" erilaisten teollisuusvoitukien avulla esimerkiksi leipomotuotteisiin. Syistä ja keinoista lisää tuonnempana.

Lihavuuskeskustelijat toimivat poliitikkoina toisin?

Lihavuuskeskustelu on ollut varsin ongelmallista, kuten voi huomata: miesten lihavuutta on liioiteltu suhteettomasti ja terveydelle ainakin Suomessa vaarallinen lihavuus on yleistetty koskemaan kaikkia, myös naisia, lapsia ja nuoria. Keskustelu on ollut myös hyvin syyllistävää ja sellaisena ala-arvoista.

Tämä lihavuusongelma on nyttemmin haluttu ratkaista myös kyseenalaisin keinoin: on haluttu rajoittaa pienituloisten mahdollisuutta ostaa epäterveellisiksi katsottuja elintarvikkeita, "roskaruokaa". Samaan aikaan kukaan terveysintoilija ei ole ollut huolestunut einesruoista lisä- ja säilöntäaineineen.

Kaikkein falskein piirre liittyy siihen, että aktiivisimmin keppiä heiluttaneet entinen Sitran yliasiamies Esko Aho ja KTL:n pääjohtaja Pekka Puska ovat taustaltaan keskustapoliitikkoja ja olisivat voineet olla monessakin roolissa - Puska myös Ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajana - vaikuttamassa suomalaisten terveyteen.

Ainakin poliitikkokautenaan kummatkin näyttävät olleen vain osa suomalaista keskustaperäistä ja taustaltaan hyvin poliittista ravitsemusongelmaa. Ilmiön poliittinen tausta käy ilmi erikoistutkija, sittemmin Elintarvikeviraston Tuotevalvonnan yksikön johtaja Auli Suojasen suomalaista ravitsemuspolitiikkaa selvittäneestä väitöstutkimuksesta vuodelta 2003.

Suomi ja muut kehitysmaat

Koska lihavuus ja sen osasyylliseksi katsottu virheravitsemus ovat olleet lähes kaikkien vaikutusvaltaisten tahojen, myös aktiivipoliitikkojen, kiinnostuksen kohteena, luulisi että valtiovalta olisi toiminut aktiivisesti ja Suomessa harjoitettaisiin ylätason ravitsemuspolitiikkaa.

Auli Suojanen määrittelee väitöskirjassaan ravitsemuspolitiikan julkisen sektorin asettamiksi kansanravitsemuksen ja kehittämistavoitteiksi ja toimiksi, joilla pyritään parantamaan kansanterveyttä aktiivisesti terveyttä edistävän ruokavalion avulla.

Suojanen ei ollut havainnut väitöstyössään jälkeäkään tuollaisesta yläpolitiikasta vuosien 1939-1999 välillä. Tilanne ei ole tuosta muuttunut. Ravitsemusta koskien ylimmän tason toimijat ovat nytkin yksittäisiä laitoksia tai ministeriöiden asettamia neuvottelukuntia joiden niidenkin toimintamahdollisuuksia on tahallisesti rajoitettu.

Periaatteessa tärkein toimijamme on Valtion Ravitsemusneuvottelukunta (VRN), joka antaa yleiset ravitsemussuositukset esimerkiksi kouluissa noudatettaviksi. Neuvottelukunta on sijoitettu Maa- ja metsätalousministeriöön ja sen kokoonpanosta määrää tosiasiallisesti MMM:n ylijohtaja. Sama ilmeisesti koskee MMM:ään hiljan siirrettyä elintarvikeneuvottelukuntaa. Neuvottelukunnalla on MMM:n osoittamana vain yksi työntekijä hyvin näkymättömässä virassa ja ilman minkäänlaisia resursseja.

Suojasen mukaan MMM on muun lisäksi jättänyt toteuttamatta neuvottelukunnan suositukset eikä myöskään ole vienyt niitä eteenpäin poliittiselle tasolle keskusteltaviksi. Se on toiminut aivan toiseen suuntaan: MMM ei ole suostunut luovuttamaan neuvottelukuntaa Sosiaali- ja terveysministeriölle, jonne se terveysviranomaisena ja -asiantuntijana olisi kuulunut.

Kuin kaiken varalta jo entisestään heikon VRN:n asiantuntijarooli lähes tuhottiin: vuonna 1984 neuvottelukuntaan tuotiin ravitsemusasiantuntijoiden päällystakiksi erilaiset intressitahot, kuten MTK ja ruotsinkielisten tuottajajärjestö SLC. Sittemmin siellä on istunut muun muassa lihanleikkaajien ja trukinkuljettajien edustajia Elintarviketyöläisten liiton mandaatilla ja asiantuntijat jäivät vähemmistöksi maatalouden järjestöjyriin nähden. Ensimmäinen kokki, jos sellaisia tähän soppaan tarvitaankaan, näkyy tulleen kokoonpanoon viime vuonna Jaakko Nuutilan myötä. Hänkin edustaa ruokakulttuuriasiamiehenä MTK:ta.

Näistä seikoista johtuen Suojanen onkin päätynyt kysymään, onko Suomessa edes virallisia ravitsemussuosituksia. Suojasen mukaan Keskustan ajama maatalouden intressi on ollut niin vahva, että suosituksia on pidetty liian poliittisina, "koska niissä käsiteltiin maatalouden, elintarviketeollisuuden ja kaupan näkökohtia ja tarvittavia toimenpiteitä."

Jo Suojasen seuraaman ajan alusta maatalouden intressi on tallonut saappaisiinsa kansanterveyden vähäisestäkin edusta. Tätä etua on suojattu keinoista ja seurauksista välittämättä: 1950-luvulla tiedettiin luotettavasti, että kasvirasva alentaa kolesterolia mutta silti voin kulutusta lisättiin valtion toimesta eri menekinedistämiskeinoin. Puolustusvoimat hylkäsi margariinin vuosiksi 1959-1988, teollisuusvoita sai erilaisten tukien avulla puoli-ilmaiseksi ja voin ja margariinin hintasuhteista sovittiin tulo- ja maataloustuloratkaisuissa. Vuonna 1988 muutoin liian edulliseksi käyvän margariinin piti sopimuksen mukaan maksaa 75% voin hinnasta. Margariinien verotusta jatkettiin 1990-luvun alkuun saakka. Vasta valmistelain muutokset vuosina 1979 ja 1986 sallivat valmistaa nykyistä Oivariinia tai muita voi-kasviöljyseoksia.

Myös maidon rasvapitoisuutta on nostettu lakiteitse: vuonna 1976 tuolloin jo sallitun (!) kevytmaidon rasvapitoisuutta nostettiin ja menekki taattiin nostamalla sen hinta kulutusmaidon tasolle. Vasta EU:iin liittyminen on poistanut edellä mainitut kummajaiset lainsäädännöstämme.

Ostettua mediajulkisuutta

Kaiken kaikkiaan Suojasen mukaan Suomessa ei liene paitsi virallisia ravitsemussuosituksia mutta ei ainakaan ravitsemuspolitiikkaa - siis päättäjien halua edistää terveellistä ruokailua. Terveellinen ruoka on ollut osin jopa lailla kiellettyä ja lihomisen syyksi on etenkin Keskustan parista haluttu väittää kaupunkilainen elintapa, alkoholi tai mikä tahansa muu kuin maatalouspolitiikalle alisteinen ravitsemus.

Tämä on merkillepantavaa myös siksi, että esimerkiksi kaikilla muilla pohjoismailla on hallitusten tai eduskuntien hyväksymät politiikat jopa 1970-luvulta alkaen. Tilanne Suomessa ei tulle muuttumaan vielä vuosiin. Päinvastoin: kun Euroopan Unioniin liittyminen esti terveydelle kaikkein vaarallisimman lainsäädännön, tilalle kehitettiin ruokaturvallisuutta korostava ja ulkomaista ruokaa kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja vahvistava tiedotuspolitiikka. Sen välineeksi otettiin Uutispalvelu Finfood, joka tunnettiin aiemmin Maatalousalan tiedotuskeskuksena.

Finfood toimii MMM:n rahoituksella ja tarjoaa päivittäin ilmaisia artikkeleita ja ostaa tiedotusvälineistä tilaa puffijutuilleen. Esimerkiksi Uusi Suomi tekee maksullista yhteistyötä Finfoodin kanssa. Tästä syystä US julkaisee säännöllisesti toimittajina esiintyvien Finfoodin tiedottajien tuottamia "uutisia" ja kolumneiksi verhottua "keskustelua". Se on varsin kömpelöä tyyliin "Arvatkaahan, rakkaat lukijani, missä maassa tuotetaankaan puhtainta ruokaa? Oikein, Suomessahan sitä tuotetaan! Kamoon, jäbät ja stadin gimmat, ollaan siitä ylpeitä!" Joskus kirjoittajan tyyli ja ajatuksenjuoksu on ollut tuotakin kankeampaa.

Myös EU:ssa kielletty menekinedistäminen kansallisin varoin kuuluu valikoimaan. Esimerkiksi Laatuketju on tunnustettu myös sen omien johtavien virkamiesten taholta sellaiseksi "peitetoiminnaksi" - ainakin jos asiaa on huomannut tiedustella sopivassa roolissa.

Ei kommentteja: